Tanskaan

sunnuntai. 7. 7.
Saksalaista idylliä
Rødbyhavn

Lähdimme aikaisin aamulla, 7. heinäkuuta sunnuntaina Kappelnista kohti Rødbyhavnia. Lapset ja ystävämme Pekka lähtivät tänään Suomesta lentäen ensin Köpenhaminaan ja sieltä junalla ja bussilla veneelle. Emme olleet nähneet lapsia ainakaan vuoteen. Sen verran tuntui olevan kesäkuun yhdeksännestätoista.

Kiinnityimme onnistuneesti kahdestaan laituriin. Veneen käsittely moottorilla ja satamissa oli tähän asti ollut Dieterin tehtävä. Nyt siitä piti selvitä itse. Kunhan Hamun käyttäytymisestä pääsee jyvälle, se on on sangen helppo ja ketterä alus. Tässä vaiheessa tuntui vielä kuin pyörästä olisi juuri poistettu apupyörät.

Rødbyhavnissa Marina tutustui välittömään tapaansa Hamua katselevaan pariskuntaan. Nainen oli ollut tunnistavinaan veneen ja oli selvästi ilahtunut kuultuaan että tämä on tosiaan aikaisemmalta nimeltään Atlantik, jolla hän purjehti saksalaisessa purjehduskoulussa. Kutsuimme heidät tapaamaan vanhaa tuttua ja kerroimme että Hamburg VII on sen alkuperäinen nimi. Uusi ystävämme osoitti hyvää makua sanomalla että Hamburg VII on paras purjevene, jolla hän on koskaan purjehtinut.

Illalla saimme lapset ja Pekan veneeseen. Matkan toinen vaihe voi alkaa!


Hamburg VII 2013